Yksi asia on varma, se ettei kellään ihmisellä ole helppoa maan päällä. Haemme hyväksyntää muilta, ja ollessamme erilaisia, koemme negatiivista palautetta ja myös syrjintää. En usko siihen väittämään, että kukaan valitsee olevansa homoseksuaali. Juuri heillä on hyvin vaikeaa, niin miksi kukaan ihminen valitsisi näin?
Myönnän, että tietämättömyyttäni olen nostanut homoseksuaalit jalustalle, jota kohden me heterot voimme nostaa syyttävät sormet. Se on väärin, sillä vaikka homouteen liittyvät ajatukset ja seksuaalisuuden harjoittaminen samaa sukupuolta olevan kanssa ovat syntiä, niin mikään synti ei ole toista suurempi. Voisin sanoa syyllistyneeni kiusaamaan seksuaalivähemmistöjä, ja tätä haluan pyytää anteeksi.
En kuitenkaan koskaan ole vihannut ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen takia.
“PELKO NÄYTTÄÄ KIVUN JA RAKKAUDEN TIELLÄ OLEVIEN ESTEIDEN SIJAINNIN. PELON JÄLKIEN JA REAKTIOIDEN AVULLA OSAA SINNE, MISSÄ RAKKAUTΤΑ ΚΙΡΕΙΜMIN TARVITAAN.” (Vihreäsalo, s. 71.) Itse voin sanoa pelon johdattaneen minua reagoimaan asioihin liian vahvasti. Kun pelko väheni, huomasin eläneeni oudossa tilassa. Kuin paksu pilviharso olisi kaikonnut edestäni ja raskas taakka keventynyt. Monilla on pelkoa siitä, etteivät tule hyväksytyiksi ja se ettei luota itseensä tuottaa ylimääräistä huolta. Minulla on taipumusta näihin molempiin.
Tämä seuraava Keiju Vihervaaran teksti kertoo hyvin siitä, mitä ihminen kaipaa ja sen, kun kokee, ettei riitä. Ettei ole rakkauden arvoinen, mihin uskon monen seksuaalivähemmistöön kuuluvan samaistuvan. “Kerroin aiemmin omasta voimakkaasta pelkoreaktiostani: pelkäsin niin paljon, että hyydyin. Muutamaa viikkoa sen jälkeen löysin takaisin itseeni. Myönsin itselleni, että olin pelännyt. Olin lähempänä suurinta pelkoani kuin koskaan aiemmin. Olin tehnyt itseni kanssa töitä ennenkin, mutta siitä huolimatta minun oli tuon tunteen voiman äärellä suunnattoman vaikea myöntää itselleni, kuinka paljon pelkäsin, että putoaisin rakkauden ulkopuolelle. Kokonaan, pohjattomaan yksinäisyyteen. Että minussa olisi jokin sellainen vika, joka aina saisi minut menettämään rakkauden ja turvan.” (Vihreäsalo s. 72.)
On surullista, kuinka ihmiset sotivat toinen toisiaan vastaan jonkin toisessa olevan ominaisuuden takia. Meidän tulisi rakastaa toinen toistamme eikä erotella toisiamme joidenkin piirteiden takia, sillä me kaikki olemme yhtä arvokkaita. Jumalakin kutsuu meitä rakkauteen, eikä tuomitsemaan toinen toistamme. Jos tuomitsemme jonkun, on Jumala tuomitseva meidät.
Mieti, mitä sinä voit tehdä toisin ollaksesi rakastavampi muita kohtaan.
Lähteet:
Keiju Vihreäsalo – Jotta voisin rakastaa kirja (2018).
