Viides Mooseksen kirja 8:2-3 FB92
[2] Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette. [3] Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo.
Meidän tulee olla täysin riippuvaisia Jumalasta. Ei se, mitä ihminen tekee, vaan mitä Jumala. Ihmisen tulee luottaa Jumalaan täysin eikä omiin tekoihimme.
Voi kuinka se ei ole niin yksioikoista, että uskomme tämän ja elämme sen mukaisesti. Mutta uskomme voi kasvaa ja voimme oppia luottamaan enemmän Jumalaan. Tässä minulla on ollut iso kasvunpaikka, mutta olen edistynyt tässä pienin askelin, ja niin voit sinäkin kasvaa siinä, missä on sinun kasvunpaikkasi!
Uskomme testaaminen maksaa paljon meille, sillä uskomme helposti horjuu kun yhtäkkiä edessämme on leijona. Mutta Herra voi pelastaa meidät äärimmäisistäkin tilanteista. Ja Pyhä Henki rukoilee puolestamme itsestään apua, kun emme itse osaa.
Jumala huolehtii siitä, että kasvamme uskossa ja luottamuksessamme Häneen. Meidän tulee tehdä itse jotain, eli avata Raamattumme sen Sanaa pureskellaksemme ja Jumala palkitsee tiedonnälkämme ja halumme tutustua Häneen paremmin. Etsitään niin löydämme ja anokaamme niin saamme. Näin saamme kasvaa uskossa ja Jumalan tuntemisessa.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7:7-9 FB92
[7] »Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. [8] Sillä jokainen pyytävä saa ja jokainen etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. [9] Ei kai kukaan teistä anna pojalleen kiveä, kun hän pyytää leipää?
Jumala kyllä tietää, mitä tarvitsemme ja auttaa meitä haasteissamme. Muistetaan se, että Jeesus ottaa monta vihollisen iskua puolestamme, sanotaan esimerkiksi 7 iskua 10:stä ja meille jää ne kolme vihollisen tikaria. Herra taistelee, emmekä aina näe niitä Hänen suuria tekojaan. Mutta olkoon tämä muistutuksena sinulle ja minulle!
Ole siunattu. Ja mukavaa alkavaa viikkoa!

